Hyvät urheilijat,

Länsi-Uudenmaan Urheilijoilla on ilo ja kunnia kutsua kaikki pohjoismaiset aikuisurheilijat Aikuisurheilun Pohjoismaisiin Mestaruuskisoihin Lohjalle 3.-5.7. 2020. Viimeksi olemme Suomessa kilpailleet näissä merkeissä kahdeksan vuotta sitten Lappeenrannassa, ja kuluneet vuodet ovat kasvattaneet aikuisurheiluinnostusta entisestään. Nyt kilpailuissa ovat mukana myös 30-sarjalaiset ja Viron aikuisurheilijoilla on mahdollisuus osallistua kilpailuihin PM-kilpailujen ulkopuolisina urheilijoina.

Lohja – Etelä-Suomen komeimman järven, Lohjanjärven ja upean jääkautisen harjumuodostelman väliin kasvanut pikkukaupunki, jonka kolmella kadulla on vielä nähtävissä kaikuja paikkakunnan teollisesta kasvusta 1920 – 50-luvuilla, jolloin kalkkikivikaivoksen ja metsäteollisuuden investoinnit muovasivat maaseutupitäjän kasvoja – elää nykyisellään läheisessä yhteydessä pääkaupunkiseutuun ja alueen kehitykselle keskeistä on lukuisten pienempien lähikuntien sulautuminen osaksi hallinnollista Lohjan kaupunkia.

Historialtaan Lohja on kansainvälinen: puolivälin markkinapaikka matkalla Tukholmasta Tallinnaan – tästä muistona keskiaikainen harmaakivikirkko, joka vielä tänäkin päivänä on kohtalaisessa epäsuhdassa mainittuihin ”kolmeen katuun”, pieneen villinlännen kaupunkiin.

NMACS 2020 kilpailut käydään vuonna 2017 uusitulla Harjun kentällä. Harjun harjoituspoluilta, vanhalta kauppaväylältä, katse karkaa tuon tuosta yli alla kiireilevän kaupungin keskustan, kohti Lohjanjärven aavana siintävää ulappaa ja tuolloin korviin nousee noposlaisina kaikuina ajatuksia ihmisen ja luonnon, kulttuurin ja urheilun liitosta – jalosta kamppailusta, joka kukkii maailmaan itsetuntemusta ja mahdollistaa näin aidon veljesrakkauden. Kenttä valmistui tuolloin avajaiskilpailujen aattona – Aikuisurheilun Suomenmestaruuskilpailuihin 2017 – niihin koitoksiin osallistui 1019 kilpailijaa.

Olemme iloiset ja innokkaat valmistellessamme kaikkea, jotta teidän kilpailunne olisivat ankarat ja tasapuoliset, mutta oleskelunne vierainamme muuten leppoisa ja virkistävä.


Kilpailuun ilmoittautuminen avataan 1.4.2020.

Länsi-Uudenmaan Urheilijat
Julius Westerberg, pj

Huom! NMACS-viikonloppu on Lohjalla kesäfestivaaliviikonloppu: Rantajamit 30 v. - suomalaista pop-musiikkia Lohjan Aurlahdenrannassa! Iltameininkiä on siis halukkaille tarjolla, mutta ajankohdan majoitusvarausten kanssa kannattaa olla heti liikkeellä!